Johtoryhmä

Johtoryhmä ja hallintoneuvosto ohjaavat toimintaa ottaen huomioon sidosryhmiemme ja asiakkaidemme tarpeet.

 

 

Atradius Management Board 2017

 

 

Johtoryhmä

Johtoryhmään kuuluu viisi jäsentä ja se on vastuussa siitä, että Atradius saavuttaa vaaditut tavoitteet ja että haluttu tulos saavutetaan valittujen strategioiden ja toimintatapojen kautta.

Yhtiökokous nimittää johtoryhmän jäsenet hallintoneuvoston asettaman palkitsemis- ja nimitystoimikunnan suositusten perusteella.

Isidoro Unda, AtradiusIsidoro Unda

Johtoryhmän puheenjohtaja ja toimitusjohtaja

Isidoro Unda nimitettiin johtoryhmän puheenjohtajaksi ja Atradiuksen toimitusjohtajaksi (CEO) kesäkuussa 2007.

Toimitusjohtajana hän on vastuussa yksikön strategian kehityksestä, henkilöstöhallinnosta, lakiasioista, sisäisestä tarkastuksesta sekä Espanjan, Portugalin ja Brasilian yksiköistä.

Ennen siirtymistään Atradiukselle Isidoro oli toimitusjohtajana johtavassa espanjalaisessa luottovakuutusyhtiössä (Crédito y Caución) vuodesta 2001.

Isidoro Undalla on oikeustieteen ja taloustieteen tutkinto espanjalaisesta Deoston yliopistosta. Hän on työskennellyt rahoitus- ja vakuutusalalla yli 20 vuotta ja ollut mukana hallintoneuvostoissa (Inverseguros S.A. ja Mutua Madrilena Automovilista).

Management Board Atradius KreditversicherungAndreas Tesch

Markkinointijohtaja

Andreas Tesch nimitettiin johtoryhmän jäseneksi ja markkinointijohtajaksi (CMO) lokakuussa 2011.

Markkinointijohtajana hän on vastuussa Atradiuksen luottovakuutuksesta maailmanlaajuisesti (pois lukien Espanja, Portugali ja Brasilia) ja yksiköistä Alankomaissa, Global ja Special Products -tuotteista sekä konserniviestinnästä ja kaupallisesta kehityksestä.

Andreaksesta tuli Globalista, Oseaniasta ja uusista markkinoista vastaava johtaja vuonna 2007 työskenneltyään ensin kuusi vuotta johtavassa roolissa Keski- ja Itä-Euroopan riskienhallintayksikössä sekä kehitys ja kommunikaatiopuolella.

Ennen siirtymistään Atradiukselle Andreas Tesch oli Simon Kucher & Partnersin toimitusjohtaja tehtävänään neuvoa asiakkaita strategioiden kehittämisessä ja yritysjärjestelyissä.

Chris van Lint, AtradiusChristian van Lint

Riskienhallintajohtaja

Christian van Lint nimitettiin johtoryhmään ja riskienhallintajohtajaksi (CRO) marraskuussa 2012.

Riskienhallintajohtajana hän on vastuussa riskienhallinnasta ja jälleenvakuuttamisesta.

Christianista tuli riskienhallintayksikön johtaja vuonna 2006 ja seuraavat neljä vuotta hän oli riskienhallintajohtajana Alankomaissa ja Pohjoismaissa.

Hän tuli yritykseen Underwriterin rooliin vuonna 1983 ja on kehittänyt uraa eteenpäin erilaisissa riskienhallintatehtävissä vuosien saatossa.

Claus Gramlich-Eicher, AtradiusClaus Gramlich-Eicher

Talousjohtaja

Claus Gramlich-Eicher nimitettiin johtoryhmän jäseneksi ja talousjohtajaksi (CFO) toukokuussa 2013.

Talousjohtajana hän on vastuussa talousyksiköstä, varainhoidon hallinnasta ja yritysrahoituksesta.

Ennen siirtymistään Atradiukseen Claus Gramlich-Eicher  toimi Allianzissa ylemmissä taloushallinnon tehtävissä Saksassa, Espanjassa sekä Tsekissä. Viimeksi hän oli johtajan asemassa Allianz Investment Management SE:ssä Münchenissä.

Claus Gramlich-Eicherillä on kauppatieteiden tutkinto St. Gallen yliopistosta ja CEMS Master’s in International Management -tutkinto. Hän on työskennellyt rahoitusalalla jo yli 20 vuotta.

Marc Henstridge, AtradiusMarc Henstridge

Vakuutustoimintojen johtaja

Marc Henstridge nimitettiin johtoryhmän jäseneksi ja vakuutustoimintojen johtajaksi (CIOO) tammikuussa 2017.

Vakuutustoimintojen johtajana hän on vastuussa takauksista, perinnästä, luottosuojasta  ja informaatioteknologian kehityksestä.

Tultuaan Atradiukseen vuonna 1997 markkina-analyytikon rooliin Englannin tiimiin, hän on edennyt nopeasti ja toiminut riskienhallintajohtajana Englannissa, Irlannissa ja Special Products -tuotteissa vuodesta 2014. Vuosina 2013-2014 hän toimi myös väliaikaisessa roolissa aluejohtajana Englannin/Irlannin yksikössä.

Ennen tuloaan Atradiukseen Marc on työskennellyt analyytikkona suurissa kansainvälisissä rahoitusyhtiöissä.

Hallintoneuvosto

Hallintoneuvostoon kuuluu kymmenen jäsentä ja sen tehtäviin kuuluu valvoa ja ohjata Atradiuksen ja johtokunnan toimintaa.

Ignacio Álvarez (puheenjohtaja)
Francisco Arregui (varapuheenjohtaja)
Xavier Freixes
Désirée van Gorp
Carlos Halpern

John Hourican
Bernd-Hinrich Meyer
Hugo Serra
Dick Sluimers
José Maria Sunyer

Hallintoneuvoston toimikunnat

Sisäinen tarkastus -toimikunta

Tarkastusvaliokunta tukee hallintoneuvostoa rahoitusvalvontajärjestelmän vaatimusten täyttämisessä ja seurantatehtävissä. Se valvoo Atradiuksen ulkoisten tilintarkastajien pätevyyttä ja sisäisten ja ulkoisten tarkastajien toimintaa. Tarkastusvaliokunta valvoo taloudellista raportointiprosessia ja sisäistä valvontaa Atradiuksen sisällä. Se myös avustaa viestinnässä ulkoisen tarkastajan, hallintoneuvoston sekä sisäisen tarkastuksen yksikön välillä ja neuvoo taloudellisiin ja rahoitusasioihin liittyvissä asioissa.

Palkitsemis- ja nimitystoimikunta

Palkitsemis- ja nimitysvaliokunta tukee hallintoneuvostoa valvonta- ja tarkkailutehtävissä. Se käynnistää jäsenten nimittämisen johtokuntaan ja hallintoneuvostoon, päättää palkitsemispolitiikasta, ylimmän johdon palkkioista sekä muista hallinnon asioista.

 

Aiheeseen liittyviä sivuja

Johto ja hallinto

Asiakaspalvelun peruskirjan ja innovaatioiden kautta olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme markkinoiden parhaita tuotteita.

Osakkeenomistajat

Atradius on yksityinen yhtiö, jonka omistavat kokonaisuudessaan Grupo Catalana Occidente, S.A. ja Grupo Compañía Espanõla de Crédito y Caución, S.L.

Vastuuvapausilmoitus

Täällä esitetyt tiedot on tarkoitettu vain yleisiksi tiedoiksi, eikä niitä voida pitää luotettavina kuvauksina. Voimassaolevat ehdot löytyvät varsinaisesta vakuutuskirjasta tai kyseistä tuotetta tai kyseisiä palveluita koskevasta sopimuksesta. Minkään täällä esitetyn ei voi katsoa oikeuttavan tai velvoittavan Atradiusta mihinkään tai tekemään Atradiusta vastuunalaiseksi, mukaan lukien velvollisuus asiakkaidesi due diligence -tarkastuksiin puolestasi. Jos Atradius tekee due diligence -tarkastuksen tietylle loppuasiakkaalle, tarkastus johtuu Atradiuksen omista vakuutustarpeista, eikä sen tarkoitus ole hyödyttää vakuutuksenottajaa tai muuta tahoa. Atradiusta, siihen liittyviä yrityksiä tai sen haara- tai tytäryhtiöitä ei myöskään voi missään tapauksessa pitää korvausvelvollisena suorista, epäsuorista, erityisistä, satunnaisista tai välillisistä vahingoista, jotka johtuvat tällä sivulla esitettyjen tietojen käytöstä.