Johto ja hallinto

Asiakaspalvelun peruskirjan ja innovaatioiden kautta olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme markkinoiden parhaita tuotteita.

Hallinnon toimintatavat

Me ymmärrämme, miten suuri merkitys on hyvällä hallinnolla. Atradiuksessa sovelletaan hollantilaisen vakuutusyhtiöyhdistyksen laatimia hallintoperiaatteita.

Asiakaslähtöisyys

Tärkeintä toiminnassamme on asiakaslähtöisyys. Olemme ylpeitä johtaessamme alaa tällä alueella. Otimme esimerkiksi ensimmäisinä käyttöön globaalisti suunnitellut ratkaisut monikansallisten yritysten yksilöllisiin tarpeisiin.

Voit lukea lisää asiakaskeskeisestä johtamisesta Asiakaspalvelun peruskirjasta: sitoudumme korkeatasoiseen asiakaspalveluun ja vuorovaikutukseen.

Asiakaslähtöisyys on myös tärkeä osa strategiaamme. Strategisiin tavoitteisiin kuuluu edistää vakaata liikevaihdon kasvua. Uskomme, että voimme menestyä vain mikäli myös asiakkaamme ja sidosryhmämme menestyvät. Niinpä pyrimme saavuttamaan nämä tavoitteet varmistamalla, että asiakkaamme saavat meiltä parasta mahdollista palvelua ja tukea.

 

Olen erittäin iloinen siitä, että saimme olla mukana tämän työkalun kehittämisessä. Meidän on oltava proaktiivisia, ja se onnistuu tämän työkalun avulla.

Atradius quotation from Arne Antonsson
Arne Antonsson
Luottojohtaja, Electrolux -konserni

 

 

Innovaatiojohtaja

Olemme omistautuneet kehittämään parhaita työkaluja tukemaan asiakkaitamme, mikä tekee meistä yhden maailman johtavimmista yrityksistä luottovakuutusalalla. Innovaatiot ovat keskeinen osa toimintastrategiaamme. Uusin työkalumme Atradius Insights asettaa uuden standardin luottovakuutuksien hallinnointiin.

Me Atradiuksella haluamme kehittää luottovakuutusalaa pidemmälle. Haluamme tarjota asiakkaillemme hyvän näkemyksen riskeistä. Atradius Insights -sovelluksen avulla hallitset ostajaportfoliotasi tehokkaammin. Pääset muokkaamaan näkymän juuri itsellesi sopivaksi ja siirryt helposti yleisnäkymästä yksityiskohtaisempiin tietoihin parilla klikkauksella.

 

Insights Credit Insurance

 

Työkalun avulla pääset tarkastelemaan valittuna ajanjaksona tehtyjä limiittipäätöksiä ostajaluokitusten mukaan ryhmiteltynä. Saat myös yhteenvedon luottorajapäätöksistä, joiden osalta luottolimiitti joko irtisanotaan tai joiden voimassaolo päättyy seuraavien 12 kuukauden aikana.

Hallintoneuvosto

Atradiuksen holding-yhtiön johdossa ovat johtoryhmä ja hallintoneuvosto, jotka ohjaavat konserniyritysten toimintaa. Johtoryhmään kuuluu viisi jäsentä, jotka ovat vastuussa siitä, että Atradius saavuttaa vaaditut tavoitteet ja että haluttu tulos saavutetaan valittujen strategioiden ja toimintatapojen kautta.

 

Atradius edustaa enemmän kuin pelkästään luottovakuutusta. Rakennamme läheisiä suhteita asiakkaidemme sekä ostajien kanssa ymmärtääksemme heidän liiketoimintaansa paremmin ja tarjotaksemme parempia ratkaisuja.

Isidoro Unda, Atradius
Isidoro Unda
Atradiuksen toimitusjohtaja (CEO)
Johtokunnan jäsenet ovat hyvä esimerkki Atradiuksen kansainvälisyydestä; johtajamme ovat kotoisin Espanjasta, Englannista, Saksasta ja Hollannista.

Heidät tunnetaan johtavina ääninä luottovakuutusalalla. Useat heistä ovat työskennelleet alalla jo vuosia ja ymmärtävät alan perinpohjin.

Tavoitteet ja strategia

Haluamme luoda kestävää liiketoimintaa ja vakaata kasvua kohtaamalla asiakkaidemme tarpeet riippumatta yrityksen koosta tai liiketoiminnan laajuudesta.

Liiketoimintamme painopisteet ovat luottovakuutus-, takaus- ja perintätoiminnassa. Haluamme keskittyä seuraaviin:

  • Asiakkaat: kaikki kolme avainsegmenttiä – monikansalliset yritykset, suuret ja paikalliset yritykset
  • Markkinat: uudet mahdollisuudet kehittyvillä markkinoilla, erityisesti Keski-  ja Itä-Euroopassa sekä Aasiassa ja Yhdysvalloissa
  • Tuotteet: investoimme uusiin tuotteisiin ja palveluihin, jotka kohdistuvat kunkin markkinasegmentin tarpeisiin

Strategiamme on vahvistaa kilpailukykyä ja maksimoida kustannustehokkuutta. Tämän lisäksi keskitymme asiakkaisiin ja sitoudumme kehittämään uusia innovaatioita.

 

 

Lisämateriaalia

Aiheeseen liittyviä sivuja

Johtoryhmä

Johtoryhmä ja hallintoneuvosto ohjaavat toimintaa ottaen huomioon sidosryhmiemme ja asiakkaidemme tarpeet.

Atradius Insights

Tuote

Nykyaikaisessa kilpailuhenkisessä toimintaympäristössä helposti saatavilla oleva tieto ja tehokkaat välineet tiedon analysoimiseksi voivat muodostaa ratkaisevan kilpailuedun.

Vastuuvapausilmoitus

Täällä esitetyt tiedot on tarkoitettu vain yleisiksi tiedoiksi, eikä niitä voida pitää luotettavina kuvauksina. Voimassaolevat ehdot löytyvät varsinaisesta vakuutuskirjasta tai kyseistä tuotetta tai kyseisiä palveluita koskevasta sopimuksesta. Minkään täällä esitetyn ei voi katsoa oikeuttavan tai velvoittavan Atradiusta mihinkään tai tekemään Atradiusta vastuunalaiseksi, mukaan lukien velvollisuus asiakkaidesi due diligence -tarkastuksiin puolestasi. Jos Atradius tekee due diligence -tarkastuksen tietylle loppuasiakkaalle, tarkastus johtuu Atradiuksen omista vakuutustarpeista, eikä sen tarkoitus ole hyödyttää vakuutuksenottajaa tai muuta tahoa. Atradiusta, siihen liittyviä yrityksiä tai sen haara- tai tytäryhtiöitä ei myöskään voi missään tapauksessa pitää korvausvelvollisena suorista, epäsuorista, erityisistä, satunnaisista tai välillisistä vahingoista, jotka johtuvat tällä sivulla esitettyjen tietojen käytöstä.