Yritysvastuu

Koska yrityksenä pyrimme onnistuneeseen kaupankäyntiin, suurin yritysvastuumme on taloudellinen. Kaupankäynti on välttämätöntä maailmankaupan kehityksen kannalta.

Kaupankäynnin avulla yritykset voivat kasvaa, mikä lisää työllisyyttä ja vähentää köyhyyttä. Uskomme kuitenkin, että pelkkä kaupankäynti itsessään ei riitä. Pyrimme kaikessa toiminnassamme avoimuuteen ja eettisyyteen YK:n kymmentä periaatetta kunnioittaen.

Sitoutumisemme YK:n kansainväliseen sopimukseen

Tuemme YK:n kymmentä periaatetta koskien ihmisoikeuksia, työolosuhteita, ympäristöä ja korruption vastaisuutta. Joka vuosi raportoimme YK:lle sitoutumisestamme sopimukseen ja edistyksestämme yritysvastuun osalta kaikilla osa-alueilla.

Erottautuminen positiivisella tavalla yritysvastuun strategialla

Yritysvastuu on upotettu osaksi liiketoimintastrategiaamme, kulttuuriamme ja jokapäiväistä tekemistämme. Osakkeenomistajamme tuovat oman panoksensa yritysvastuustrategian kehittämisprosessiin.

Atradiuksen sitoutuminen eettiseen käytökseen sisältää sosiaaliset, ympäristönsuojelulliset ja taloudelliset näkökulmat. Toimintamme tavoitteena on vahvistaa sosiaalista hyvinvointia ja rakentaa parempaa ympäristöä.

Isidoro Unda, Atradius
Isidoro Unda
Atradiuksen hallituksen puheenjohtaja

Lisäksi meillä on oma yritysvastuullisuusryhmä, jonka jäsenet edustavat toimistoja eri puolilla maailmaa. Heidän tehtävänään on koordinoida ryhmän toimintaa, tunnistaa ongelmia ja tukea yhteiskuntavastuupolitiikan kehittämistä.

Paikallisia toimintoja koordinoivat paikalliset tiimit. Nämä antavat työntekijöillemme mahdollisuuden osallistua paikallisiin ympäristö- ja yhteisöhankkeisiin. Osallistuimme esimerkiksi Clean Up Australia -hankkeeseen Sydneyn toimistolla. Puiden istutushankkeessa Tšekin tasavallassa puhdistettiin suojelualue Prahassa Prokopskén laaksossa, ja vapaaehtoiset istuttivat yli sata pyökkiä.

Australia business clean up day

Katse tulevaisuuteen

Yhteiskuntavastuu on osa toimintastrategiaamme.

Vuonna 2017:

  • ulkoinen raportointi koskien YK:n tärkeimpiä periaatteita
  • GRI-raportointi (Global Reporting Initiative) soveltuvuustasolla B
  • täydellinen sisäinen tarkastus yritysvastuun raportoinnista

Tulevaisuuden tavoitteita

Vuonna 2019:

  • raportoida ulkoisesti koskien kaikkia YK:n periaatteita
  • saavuttaa GRI-raportointi soveltuvuustasolla A+
  • täydellinen ulkoisen tilintarkastajan valvonta yritysvastuun raportoinnista

Aiheeseen liittyviä sivuja

Vuosikertomukset

Vuosikertomus on täydellinen katsaus Atradiuksen toimintaan menneen vuoden aikana. Raportti sisältää koko vuoden tuloksen ja muuta taloudellista tietoa.

Vastuuvapausilmoitus

Täällä esitetyt tiedot on tarkoitettu vain yleisiksi tiedoiksi, eikä niitä voida pitää luotettavina kuvauksina. Voimassaolevat ehdot löytyvät varsinaisesta vakuutuskirjasta tai kyseistä tuotetta tai kyseisiä palveluita koskevasta sopimuksesta. Minkään täällä esitetyn ei voi katsoa oikeuttavan tai velvoittavan Atradiusta mihinkään tai tekemään Atradiusta vastuunalaiseksi, mukaan lukien velvollisuus asiakkaidesi due diligence -tarkastuksiin puolestasi. Jos Atradius tekee due diligence -tarkastuksen tietylle loppuasiakkaalle, tarkastus johtuu Atradiuksen omista vakuutustarpeista, eikä sen tarkoitus ole hyödyttää vakuutuksenottajaa tai muuta tahoa. Atradiusta, siihen liittyviä yrityksiä tai sen haara- tai tytäryhtiöitä ei myöskään voi missään tapauksessa pitää korvausvelvollisena suorista, epäsuorista, erityisistä, satunnaisista tai välillisistä vahingoista, jotka johtuvat tällä sivulla esitettyjen tietojen käytöstä.