Vuosikertomukset

Vuosikertomus on täydellinen katsaus Atradiuksen toimintaan menneen vuoden aikana. Raportti sisältää koko vuoden tuloksen ja muuta taloudellista tietoa.

Vuosikertomuksemme antavat kattavan kuvan Atradiuksen toiminnasta ja tuloksesta. Voit ladata tuoreimman vuosikertomuksen ja sen tiivistelmän tämän sivun alalaidasta (Download Adobe Reader).

Atradiuksen vuosikertomus 2017 – Yhteistyössä kasvuun

 

 

 

 

Atradius Annual Report Cover 2016

 

 

 

 

Olemme globaali organisaatio ja tuemme aktiivisesti kansainvälistä kauppaa luottovakuutuksen, takausten ja perintäpalveluiden avulla. Jotta voimme olla mahdollisimman tehokkaita, on tärkeää, että pysymme yhteydessä asiakkaisiimme kehittyneen teknologian ja molempia hyödyttävien liikesuhteiden avulla, joita rakennamme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Atradiuksen liikevaihto kasvoi 4,3% ja oli yhteensä 1 837,2 miljoonaa euroa vuonna 2017 verrattuna 1 760,7 miljoonaan euroon vuonna 2016 (5,1% jatkuvilla valuuttakursseilla). Vakuutustoiminnan liikevaihto oli 1 718,9 miljoonaa euroa, kasvua 2,0% (2,7% vakiokursseilla). Pohjois-Amerikka, Aasia ja Keski- ja Itä-Eurooppa osoittivat huomattavaa liikevaihdon kasvua, mikä vastasi tavoitteitamme.

Tilikauden voitto oli 186,2 miljoonaa euroa, jota tuki 4,3% liikevaihdon kasvu. Monikansallisten yritysten (Global) ja takausvakuutusten (Bonding) liiketoimintayksiköt kehittyivät hyvin.

Näkymät

Maailmantalouden kasvun odotetaan jatkuvan vuonna 2018 ja sen myötä myös myynnin vakuuttamisen. Tämä asettaa paineita hinnoittelulle. Kaupan esteet saattavat johtaa nopeisiin muutoksiin maailmankaupassa, kun taas Brexit saattaa uhata vientitoimintaa harjoittavia yrityksiä. Näistä huolenaiheista huolimatta odotamme vakaata kasvua vuonna 2018 emmekä odota maksukyvyttömyystilastoissa tapahtuvan muutoksia..

Isidoro Unda, johtoryhmän puheenjohtaja, kommentoi: "Atradiukselle on ollut jo monien vuosien ajan keskeistä rakentaa vakaata liiketoimintaa, johon asiakkaat ja yhteistyökumppanit voivat luottaa, sekä tarjota jatkuvasti erinomaista palvelua. Liiketoimintaolosuhteiden parantumisen myötä asiakkaiden on kyettävä toimimaan nopeasti voidakseen hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Jotta voimme auttaa heitä, tarjoamme innovatiivisia palveluita, kuten Atradius Insightsin ja vuonna 2017 lanseeratun Atradius Atriumin. Näiden palveluiden avulla asiakkaamme voivat reagoida nopeammin ja tehdä parempia luotonhallintapäätöksiä. Työskentelemällä yhdessä asiakkaidemme kanssa voimme tukea paremmin heidän luotonhallintaansa, jotta he voivat kasvattaa liiketoimintaansa turvallisesti."

Aiheeseen liittyviä sivuja

Johtoryhmä

Johtoryhmä ja hallintoneuvosto ohjaavat toimintaa ottaen huomioon sidosryhmiemme ja asiakkaidemme tarpeet.

Vastuuvapausilmoitus

Täällä esitetyt tiedot on tarkoitettu vain yleisiksi tiedoiksi, eikä niitä voida pitää luotettavina kuvauksina. Voimassaolevat ehdot löytyvät varsinaisesta vakuutuskirjasta tai kyseistä tuotetta tai kyseisiä palveluita koskevasta sopimuksesta. Minkään täällä esitetyn ei voi katsoa oikeuttavan tai velvoittavan Atradiusta mihinkään tai tekemään Atradiusta vastuunalaiseksi, mukaan lukien velvollisuus asiakkaidesi due diligence -tarkastuksiin puolestasi. Jos Atradius tekee due diligence -tarkastuksen tietylle loppuasiakkaalle, tarkastus johtuu Atradiuksen omista vakuutustarpeista, eikä sen tarkoitus ole hyödyttää vakuutuksenottajaa tai muuta tahoa. Atradiusta, siihen liittyviä yrityksiä tai sen haara- tai tytäryhtiöitä ei myöskään voi missään tapauksessa pitää korvausvelvollisena suorista, epäsuorista, erityisistä, satunnaisista tai välillisistä vahingoista, jotka johtuvat tällä sivulla esitettyjen tietojen käytöstä.